Madden lempipaikat Losissa
Disneyland (Etelään Losista Anaheimissa)
Universal Studios (Pohjoiseen)
-Hih nämä kaksi eivät varmasti selittely sen enempää tarvitse. Disneylandissa on vain taikaa, varsinkin nuoremmalla väellä aivan ehdoton paikka.
Hollywood, tähdet ja kiinalainen teatteri
Griffith Observatory
Ihana alue korkealla kukkulalla, suosittelen ehdottomasti auringonlaskun aikaan.
Farmer's Market
Näitä markkinoita löytyy monelta eri kaupungilta eri päivinä. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja kivan rento tunnelma.
Laguna Beachin rannat
Pakkaa eväät mukaan ja vietä aurinkoinen päivä uskomattomilla rannoilla. Monia eri poukamia ja vesi on niin paljon kirkkaampaa kuin pohjoisempana Los Angelesin alueella.
Korean Bell, San Pedro
Paikka on ihanan rauhallinen kukkulan päällä. Jotenkin kun täällä on aina ruuhkaa ja paljon ihmisiä joka paikassa on ihana löytää paikkoja joissa voi vain olla omien ajatustensa kanssa.
Seal Beach Main Street
Kävelyä rauhallisen Seal Beachin pääkadulla, täältä löytyy mm. söpöjä pieniä antiikkikauppoja joita tutkistella. Pitkä laituri jonka päästä löytyy ravintola.
Kanaalit
Kanaaleja löytyy myöskin googlailemalla täältä, alueella on useimmiten todella hienoja taloja ja tätä kautta niitä pääsee katselemaan läheltä. Useimmiten paikan päältä voi vuokrata kajakkeja.
Long Beach Antiikki kirpputori
Kerran kuukaudessa järjestetään antiikkikirppareita, näitä myöskin löytyy eri puolilta Losia, itse olen tosin käynyt vain Long Beachin kirpparilla. Vaikka mitä mahtavaa tutkittavaa, paikalla kannattaa olla hyvissä ajoin!
Ranyon Canyon
Pakkaa lenkkarit mukaan ja vietä aamupäivä aivan mahtavissa maisemissa. Reitti alkaa aivan niiden kuuluisien tähtien läheltä ja siis aivan keskellä kaikkea. Upeat maisemat Hollywood kyltille ja yli koko kaupungin.
National History Museum
Hih dinosarukset ovat vain lemppareitani. :)
Parasta tekemistä täällä on mielestäni viettää vain rento päivä rannalla. Etenkin heinä-elokuussa lämpötilat kohoavat korkeiksi ja sisämaassa on tuskallisen kuumaa. Aamupäivät/illat kun aurinko laskee ovat viileämpiä kesällä. Jos rakastaa lämpöä niin silloin kesä on parasta aikaa täällä ja aurinko taattu. Muuten täällä ei talvea tunneta kuten Suomessa ja koko vuoden on tasaista 20-astetta. (Muutamia viileämpiä päiviä lukuunottomatta, kylmimmät kuukaudet ovat siinä joulu-tammikuun-helmikuun tienoilla mutta mukaan voi siltikin mahtua kunnolla lämpöä. :)
Lemppari ostarit:
Cerritos Mall
(Nuoremmille suunnattu ostari)
South Coast Plaza
(Kaikki huippumerkit löytyvät täältä)
Fashion Island
(Ulkoilma ostari)
Citalet Outlet
(Losissa itäpuolella sijaitseva outlet kylä)
Itse olen tehnyt kyllä aina parhaat löydyt alla olevista kaupoista...
Marshall's, Home Goods(kotitavaroita),
T.J. Maxx, Ross dress for less
(Näissä myydään vaatteita ja kenkiä 30-70% halvemmalla kuin normaaleissa kaupoissa, esim urheiluvaatteet, merkkivaatteet ja kengät niiin paljon halvempia kuin Suomessa)
Vitsit oikeasti näitä paikkoja on niin paljon!!! Lupaan päivittää listaa aina kun uusia paikkoja tulee mieleen.